Hämeen poliisi tutkii kahta torstai-iltana syttynyttä tulipaloa Lahdessa. Molempia paloja epäillään tahallisesti sytytetyiksi.
Poliisi on tavoittanut viikonlopun aikana useita kuljettajia, joiden epäillään ajaneen ajoneuvoilla huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena.
Poliisi on aloittanut tutkinnan Erkon yhteiskouluun kohdistuneesta uhkausviestistä. Poliisin arvion mukaan viestin takana on alaikäinen henkilö ja uhkaus on ollut kiusantekoa.
Hämeen poliisilaitoksen perjantai-aamusta sunnuntai-aamuun välisenä aikana kertyi 580 tehtävää, joista osa liittyi huumausaineiden käyttöön ja rattijuopumuksiin.
Poliisin ja nuorten välinen keskustelu on rauhoittanut Lahden Karistossa esiintynyttä häiriökäyttäytymistä ja ilkivaltaa.
Hämeen poliisi suoritti torstaina Ammattiopisto Tavastialla kiinnioton mahdollisen koulu-uhkauksen vuoksi. Tilanne oppilaitoksessa on rauhallinen.